All the recipes of this blog in English on www.scandinavianbread.blogspot.fi

perjantai 30. tammikuuta 2015

Sitkis


Tämä resepti syntyi sattumalta, kun kaipasin iltateelle vastapaistettua leipää ja huomasin sekä hiivaa että jauhoja olevan kotona vain vähän. En jaksanut lähteä kauppaan, joten käytin sen mitä saatavilla oli. Laiskuus palkittiin. Lopputuloksena oli ihanan sitkeä leipä, joka on ollut heti ensimmäisestä suupalasta yksi suosikeistani.

1 leipä

5 dl kylmää vettä
1/3 pkt (n.17 g) hiivaa
0,75 tl suolaa
9 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva ja suola kylmään veteen. Lisää vehnäjauhot. Vaivaa koneella noin 5 minuuttia.

Anna kohota huoneenlämmössä 2–3 tuntia. Kaada löysä taikina voideltuun leipävuokaan. Ripottele päälle hieman vehnäjauhoja.

Kohota puoli tuntia. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Paista 15 minuuttia. Laske uunin lämpö 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä 30 minuuttia.

Jäähdytä ritilällä ja nauti!

perjantai 23. tammikuuta 2015

Hiivaton näkkileipä

Olen aina ihmetellyt, miksi suomalaiset leipovat näkkileipää niin harvoin. Kotona leivottu näkkileipä on nopeatekoinen herkku ja teen kanssa aivan lyömätön yhdistelmä.

Tätä helppotekoista näkkileipää syödään meillä kuin karkkia. 

Loppusilausta vaihtamalla samalla ohjeella valmistuu kahta täysin erilaista näkkileipää, joten tällä reseptillä pärjäilee pitkälle.

5 dl vettä
5 dl ruishiutaleita
(2 rkl kuivattuja goji-marjoja)
1,5 dl vehnäjauhoja
5 rkl pellavansiemeniä
3 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 tl suolaa
Pinnalle:
pellavansiemeniä ja merisuolaa tai
seesaminsiemeniä

Kiehauta vesi. Sekoita joukkoon ruishiutaleet. Anna turvota 15 minuuttia. 

Goji-marjat taikinassa eivät ole välttämättömiä, mutta jos haluat käyttää niitä, leikkaa marjat pieniksi paloiksi ja pyörittele ne vehnäjauhoissa. Yhdistä kaikki kuivat aineet ja sekoita seos rivakasti puuroon.

Öljyä kevyesti kaksi leivinpaperia.

Valitse kumpaa näkkileipää haluat tehdä.

Vaihtoehto 1

Kauli taikina öljyttyjen leivinpaperien välissä kolme milliä paksuksi levyksi. Taikinasta tulee yksi, 60 cm leveän uunin uunipelti laidasta laitaan. Painele pinnalle pellavansiemeniä ja merisuolaa. Pistele haarukalla.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 40 minuuttia. Jos uunissa on kiertoilmatoiminto, se kannattaa ottaa nyt käyttöön. 

Leikkaa näkkileipä heti paiston jälkeen paloiksi. Jäähdytä ritilällä. Anna kuivua seuraavaan päivään. Herkuttele!

Vaihtoehto 2

Jaa taikina kahteen osaan. Kauli molemmat palat öljyttyjen leivinpaperien välissä paperinohueksi levyksi. Pelko pois! Taikinaa on helppo käsitellä, vaikka se kaulitaan ohuen ohueksi. Painele pinnalle runsaasti seesaminsiemeniä. Pistele haarukalla.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 20 minuuttia. Jos uunissa on kiertoilmatoiminto, käytä sitä.

Leikkaa paloiksi. Jäähdytä ritilällä. Herkuttele!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Mallasleipä

Mallasleipäresepti blogista leivinlaudalla.blogspot.fi

Tämän helpommaksi ei leivän leipominen enää tule. Ohje on laiskan leipurin unelma. Silti tämä on yksi herkullisimmista leivistä, joita tiedän.

Ohje syntyi sattumalta, kun aioin leipoa saaristolaisleipää, mutta kotona ei ollut piimää, joten korvasin sen appelsiinimehulla.

Ensin leivoin Mallasleipää kaljamaltaista, mutta vaihdoin ne jauhomaisiin mämmi- ja leipämaltaisiin, kun ne tulivat myyntiin lähikauppaan. Olen tehnyt tätä leipää myös kotikaljan valmistuksesta jääneestä mäskistä. Leipä on silloinkin hyvää, vaikka jauhojen määrää täytyy hieman lisätä kostean ainesosan vuoksi.

1 vuokaleipä

5 dl appelsiinituoremehua
50 g hiivaa
1,5 tl suolaa
1,5 dl tummaa siirappia
1 dl mämmi- ja leipämaltaita (jauhoa)
1 dl grahamjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja

Sekoita kaikki aineet kylmään nesteeseen sakeaksi velliksi. Kaada taikina öljyttyyn, kahden litran leipävuokaan. Ja kyllä, tarkoitan kahta litraa. Jos leipävuokasi ovat pienempiä, tee taikinaa tuplasti ja leivo 3 leipää.

Kohota leivinliinan alla 2 tuntia.

Mallasleipäresepti blogista leivinlaudalla.blogspot.fi


Paista 175 asteessa 1 tunti 20 minuuttia. Ota leipä pois vuoasta ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia ilman vuokaa.

Jos maltat, anna tasaantua seuraavaan päivään ja maistele vasta sitten. Meillä itsehillintä pettää aina ja tätä maistetaan heti. Leipä on vastustamatonta! 

Talvisen ulkoiluretkemme ehdoton ykkösherkku on Mallasleipä, jonka päällä on sipaisu rasvaa ja viipale miedonmakuista kermajuustoa. Juomaksi sopii kupillinen kuumaa kaakaota.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kuminaleipä

Hiivaleipäresepti Leivinlaudalla blogista http://leivinlaudalla.blogspot.fi/

Tätä leipää meillä leivotaan kaikkein useimmin.

Mausteena on aina leivässä mukavalta maistuvaa kuminaa. Lisäksi tämä ihana leipä antaa lähes kaiken tekijälleen anteeksi. Lopputulos on hyvä vaikka hiivaa tai jauhoja olisi vähemmän, jotain ainesta lipsahtaa joukkoon runsaammin tai taikina unohtuu tekijältään useiksi tunneiksi kulhoon kohoamaan.

Lopputuloksen kannalta vain kahdella asialla on merkitystä. Käytä nimenomaan hiivaleipävehnäjauhoja, sillä ainoastaan niillä leipään tulee tavoiteltu tiivis ja sitkeä rakenne. Toiseksi, tee mieluummin yksi valtaisa kuin kaksi pienempää leipää, koska leivän koko vaikuttaa merkittävästi sen makuun. 

1 suuri leipä

5 dl kylmää vettä
1/3 pkt (n. 17 g) hiivaa
0,75 tl suolaa
1 rkl kuminansiemeniä
3 dl hienoja täysjyväruisjauhoja (sihtiruisjauhoja)
n. 6 dl hiivaleipävehnäjauhoja

Liuota hiiva, suola ja kuminansiemenet kylmään veteen. Sekoita joukkoon ruisjauhot. Vaivaa joukkoon vähitellen hiivaleipävehnäjauhoja kunnes taikina ei enää tartu käsiin. 

Kohota leivinliinan alla, huoneenlämmössä, 2 tuntia. Jos on kiireitä, taikinan voi huoletta jättää nousemaan pidemmäksikin aikaa. Leivän rakenne voi hieman muuttua, mutta mitään katastrofia ei ole näköpiirissä.

Leivo taikinasta jauhotetulla leivinlaudalla yksi suuri leipä ja pane se leivinpaperin päälle pellille kohoamaan vielä tunniksi. Jos olet jättänyt taikinan todella löysäksi, kääntele taikinaa muutaman kerran jauhojen ja lastan avulla ja kaada taikina uunipellille, jossa voit jauhotetuin käsin vielä muotoilla sitä. 

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Paista 15 minuuttia. Laske uunin lämpö 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä 2030 minuuttia.

Leipä on valmis, kun pohjaa koputtaessa kuuluu kumea ääni.