All the recipes of this blog in English on www.scandinavianbread.blogspot.fi

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Yrttinäkkileipä

Kukkanäkkileipä

Yrttinäkkileipä ilahduttaa minua aamuisin sievällä ulkonäöllään. Näin kaunista näkkileipää pääsee nauttimaan vain itse leipoen! Palat ovat niin söpöjä, että aina haukatessa hieman harmittaa, mutta maun maistaessa harmi unohtuu. Hyvää!

Vaihtelen näkkileipään käyttämääni yrttiä ja jokainen voikin valita taikinaan oman lempiyrttinsä. Tällä kertaa kokeilin ihan uteliaisuudesta kaupasta löytämääni oliiviyrttiä, joka oli minulle uusi tuttavuus. Yrtissä oli vahva tuoksu, mutta se antoi leipään lempeästi makua, vaikka silppusin joukkoon koko ruukullisen. 

n. 50 palaa

8 dl vehnäjauhoja
1 ruukku oliiviyrttiä
1 tl suolaa
0,5 dl öljyä
3 dl vettä

Sekoita kulhossa vehnäjauhot, pieneksi silputtu yrtti ja suola. Kaada joukkoon öljy ja vesi. Vaivaa kunnes taikina on tasaista eikä enää tartu käsiin.

Kaada taikina pöydälle ja jaa se 3 osaan. Kauli taikinapalat litteiksi levyiksi, joista otat piparkakkumuotilla pieniä näkkileipiä.  

Nosta näkkileivät leivinpaperin päälle. Pistele haarukalla. Vedä leivinpaperit uunipellille. 

Paista 250 asteessa 6 minuuttia / pelti. Käännä ja paista vielä 3 minuuttia. 

Kerran, poikani ollessa 4-vuotias, unohdin pistellä näkkileivät ennen paistamista. Silloin lopputulos näyttää tältä.



Hän ihastui palleroihin ikihyviksi, minkä vuoksi nykyäänkin aina silloin tällöin "unohdan" pistellä nämä kukkanäkkileivät. Pulleat ja rapeat näkkileivät ovat hauskan ulkonäkönsä vuoksi olleet myös illanistujaisten suosikkeja.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Savipataleipä

SavipataleipäJos kaapistasi löytyy savipata, nyt on aika ottaa se esille. Tämä maukas leipä on yksi omista suosikeistani, ei vähiten siksi, että se valmistuu hetkessä, vaikka onkin sitten uunissa pitkään.

Voimakkaan makunsa ja tiiviin rakenteensa vuoksi savipataleipä sopii myös juhlapöydän suupalojen pohjaksi. Viipaleista on helppo ottaa paloja esimerkiksi piparimuotilla.

Älä anna reseptin hernejauhojen säikäyttää itseäsi. Ne antavat leipään makua ja niitä on jo hyvin saatavilla. Jos niitä ei lähikaupastasi löydy, hernejauhot voi korvata ohrajauhoilla.

1 leipä

50 g hiivaa
5 dl heraa (tai vettä)
1,5 tl suolaa
1 rkl fenkolia
1 rkl kuminaa
0,5 dl öljyä
1 dl leipäsiirappia
1 dl auringonkukansiemeniä
2 dl hernejauhoja
8 dl hiivaleipäjauhoja

Laita kannellinen savipata likoamaan kylmään veteen ja anna sen olla vedessä 20 minuuttia.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen taikinanesteeseen. Lisää joukkoon suola, fenkoli, kumina, öljy, leipäsiirappi, auringonkukansiemenet ja jauhot. Sekoita tasaiseksi.

Kaada kostea taikina hyvin rasvattuun savipataan. Pane pata kylmään uuniin, aseta uunin lämpötila 200 asteeseen ja paista kantta avaamatta noin 1,5 tuntia. Tarkka paistoaika riippuu uunista. Se voi vaihdella kymmenenkin minuuttia suuntaan tai toiseen.

Kumoa leipä padasta ritilälle, peitä liinalla ja jäähdytä. 

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kuminanäkkileipä

Kuminanäkkileipä sopii erityisen hyvin teen seuraan, mutta on se muutenkin aivan vastustamatonta! Tämä on malliesimerkki leivästä, johon tulee himo.

8–10 pientä leipää

4 dl ruisjauhoja
0,5 dl maitojauhetta
1 rkl kuminaa
1 tl suolaa
75 g suolatonta voita
3 dl vettä
4 dl vehnäjauhoja

Sekoita kulhossa ruisjauhot, maitojauhe, kumina ja suola. Nypi voi seoksen joukkoon. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Vaivaa joukkoon vehnäjauhoja kunnes taikina on tasaista eikä enää tartu käsiin.

Jaa taikina 8–10 osaan. Pyöritele palat palloiksi ja taputtele ne litteiksi kakkusiksi. Kauli kakut ohuiksi, pyöreiksi näkkileiviksi. 

Nosta näkkileivät leivinpaperin päälle. Kauli ne kuviokaulimella tai pistele niitä haarukalla. Vedä leivinpaperit uunipellille. 

Paista 250 asteessa noin 5–8 minuuttia / pelti.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Siemenleipä

Hapanjuurileivissä on makua ja luonnetta! On harmillista, että kaupasta saa harvoin vaaleaa, hapanjuureen tehtyä leipää. Mutta, pelko pois! Kotikeittiössä sen leipominen onnistuu helposti. 

Jos sinulla ei vielä ole leipäjuurta jääkaapissasi, ohjeen sen valmistamiseen löydät täältä

2 leipää

1. päivä

1 dl hapanjuurta
3 dl kädenlämpöistä vettä
3 dl vehnäjauhoja

Sekoita hapanjuuri, vesi ja jauhot tasaiseksi seokseksi. Peitä liinalla ja jätä raski tekeytymään yön yli  huoneenlämpöön. 

2. päivä

4 dl vettä
2 dl spelttijyviä

edellisenä päivänä tehty raski
2 tl suolaa
4 dl vettä
30 g hiivaa
1 dl pellavansiemeniä
n. 12 dl vehnäjauhoja

Kuumenna 4 dl vettä ja kaada se spelttijyvien päälle. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.

Sekoita illalla tehtyyn raskiin suola, vesi, hiiva, pellavansiemenet ja spelttijyvät. Vaivaa joukkoon vähitellen vehnäjauhoja, kunnes taikina on sitkeää ja kimmoisaa, tämä vie käsin vaivaten noin 10 minuuttia. Peitä taikinakulho liinalla ja kohota taikinaa pari tuntia huoneenlämmössä.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa se kimmoisaksi. Jaa taikina kahtia ja muotoile paloista kaksi leipää. Pane leivät leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Sumuta leivät kylmällä vedellä ja ripottele pintaan pellavansiemeniä. Leikkaa molempien leipien pintaa kolme kevyttä viiltoa. Peitä liinalla. Kohota.

Paista 225 asteen lämmössä n. 20 minuuttia. 

Jäähdytä leivinliinan alla ritilällä.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kvassi

Leipäkalja
Kuivunutta leipää löytyy useimmista keittiöistä ainakin satunnaisesti. Meidän keittiössä tätä harvemmin tapahtuu, mutta silloin tartun aina innokkaasti mahdollisuuksiin käyttää tätä hävikkiä, sillä minusta on ikävä heittää ruokaa pois. Niinpä tässä blogissakin satunnaisesti vaellan pois leipäreseptien viitoittamalta polulta ja julkaisen ohjeita, joiden aineksena on kuivunut leipä.

Kotikaljaa muistuttava, venäläiseen ruokaperinteeseen kuuluva kvassi eli leipäkalja tehdään kuivuneesta ruisleivästä.

7 l vettä
500 g kuivaa ruisleipää
2 dl sokeria
hiivaa

Viipaloi ruisleipä ja kuivata palat uunissa.

Pane kuivatut leipäpalat isoon kattilaan ja kaada päälle 7 l kiehuvaa vettä. Peitä kannella ja jätä huoneenlämpöön seuraavaan päivään.

Siivilöi neste varovasti, jotta se pysyy kirkkaana. 

Lisää puolet sokerista sellaisenaan vierteeseen. Ruskista loput sokerista, sekoita siihen hieman kuumennettua vierrettä ja kaada tämäkin seos siivilöityyn nesteeseen. 

Tiputa jokaiseen pulloon herneen kokoinen pala hiivaa. Täytä pullot. Jätä muutamaksi tunniksi huoneenlämpöön.

Vie kylmään. Juoma on valmista 34 päivässä.