All the recipes of this blog in English on www.scandinavianbread.blogspot.fi

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Saaristolaisnäkkäri

Rosmariinilla maustetussa saaristolaisnäkkärissä on kiva metsäinen maku, minkä vuoksi se on yksi suosikkileivistäni. Minulla on tapana leipoa sitä mökkituliaisiksi saaristoon, koska se on paitsi herkullista myös pitkään vähän karummissakin oloissa säilyvää - siis, ellei tule syödyksi!

20 kpl

3 dl vettä
3 dl spelttihiutaleita
0,5 dl öljyä
0,5 tl suolaa
1 tl rosmariinia
1 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja 
1 dl pellavansiemeniä 
Päälle:
merisuolahiutaleita

Kiehauta vesi. Sekoita joukkoon spelttihiutaleet. Anna jäähtyä hetki. Lisää öljy. Yhdistä kaikki kuivat aineet ja sekoita seos puuroon.

Painele taikina käsin mahdollisimman ohueksi levyksi leivinpaperin päälle pellille. Taikinasta tulee yksi 60 cm leveän uunin uunipelti laidasta laitaan. Sirottele pinnalle merisuolahiutaleita ja taputtele ne kevyesti kiinni taikinaan. Leikkaa levy veitsellä tai taikinapyörällä paloiksi. Pistele haarukalla.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 40 minuuttia. Sammuta uuni, mutta jätä näkkileivät uunin jälkilämpöön kuivumaan.

Leikkaa paloiksi. Jäähdytä ritilällä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti