All the recipes of this blog in English on www.scandinavianbread.blogspot.fi

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Legendaarinen aamiaisgranola



Keittiöstäni löytyy aina itse tehtyä granolaa, eli rapeaksi paahdettua mysliä. Vaihtelen surutta aineksia ja niiden määriä, mutta vanhasta muistista ohjeen lähtökohtana on usein 1990-luvulla julkaistu Anna Bergenströmin mysliresepti, jota voi loputtomasti muunnella. Yhteistä kaikille ohjeilleni on, että herkkua paistuu uunissa kerralla aika lailla enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Granola nyt vaan on niin herkullista! Ja, hyvää ei voi koskaan olla liikaa, eihän? Uunipellin reunat tulevat tämän ohjeen myötä kuitenkin jo vastaan. Tätä enempää ei voi kerralla paistaa 60 cm leveässä uunissa.

Miten granola nyt leipäblogia kirjoittaessani yhtäkkiä tuli mieleeni? Paistan myslin yleensä heti leipien jälkeen, joten se on usein osa leivontapäivääni. Lisäksi, granolaohje on yksi eniten jakamistani resepteistä. En enää muista kuinka monelle olen tämän keittiöni himoitun herkun salaisuudet paljastanut! Kauniiseen purkkiin pakattu granola on myös mitä mainioin joululahja ja toivottu tuliainen vuodenvaihteen riennoissa. Päätinkin siis tällä viikolla leipäreseptin sijaan julkaista suositun granolaohjeeni kaikille ystävilleni ja teille herkkusuille, jotka jouluna aiotte nukkua pitkään ja syödä ihania aamiaisia.

Tämä herkku tuskin jää joulun tähdeksi! Aineksia vaihtamalla makuelämyksiä riittää koko vuodeksi. Ohjeen mango-rusinagranola on yksi oma suosikkimakuni, pellava-manteli-karpalogranola toinen.

6 dl ruishiutaleita
3 dl isoja kaurahiutaleita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl riisihiutaleita
4 dl cashewpähkinöitä
1 dl hasselpähkinöitä
2 dl auringonkukansiemeniä
2 dl kurpitsansiemeniä
1 dl kookoshiutaleita
2 dl ruokokidesokeria
2 dl vettä
0,5 dl rypsiöljyä
rusinoita
kuivattuja mangon paloja

Kaada ruis-, kaura- ja riisihiutaleet, pähkinät, siemenet, kookoshiutaleet ja sokeri isoon kulhoon. Sekoita. Yhdistä vesi ja rypsiöljy ja kaada neste kuivien ainesten joukkoon. Sekoita. Kaada tasaisesti kostea seos uunipellille.

Paista mysliä 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Ota pelti uunista ja sekoita granola hyvin. Sekoittamisen jälkeen pohjalla olleen myslin tulisi olla pinnalla ja pellin reunoilla olleen seoksen pellin keskiosassa. Paista granolaa vielä toiset 15 minuuttia sekoittaen seosta välillä pari kertaa. Kun mysli on ollut uunissa yhteensä 30 minuuttia, ota se uunista ja tarkista kädellä tuntuuko se kuivalta. Jos seos vaikuttaa aavistuksenkaan kostealta, pane pelli vielä hetkeksi uuniin, mutta varo polttamasta mysliä. Lopussa se palaa herkästi! Granola ei kuitenkaan saa jäädä yhtään kosteaksi. Jos mysli ei ole täysin kuivaa, se homehtuu säilytyspurkissa.

Anna granolan jäähtyä hetki uunista ottamisen jälkeen. Ripottele pinnalle reilusti kuivattuja rusinoita ja mangon paloja. Jätä granola pellille jäähtymään muutamaksi tunniksi, tai vaikka seuraavaan päivään. Purkita.

Tarjoa jogurtin kanssa.


Lieneekö joulutonttu granolaa maistelemassa, vai olisiko asialla kotitonttu? Meillä pienet kätöset käyvät salaa napsimassa hellan päälle jäähtymään jätettyä mysliä.


1 kommentti:

  1. Herkullisen näköistä mysliä! Ei ihme, jos pikkunapsijoita ilmaantuu keittiöön. :-)

    VastaaPoista