All the recipes of this blog in English on www.scandinavianbread.blogspot.fi

tiistai 29. joulukuuta 2015

TOP 5 leipäreseptit 2015



Blogin oikeassa laidassa näkyy blogin luetuimmat tekstit vuonna 2015. Kaikki postaukset ovat ansainneet paikkansa listalla. Mutta... koska jokaisella on omat makumieltymyksensä – myös leivän suhteen – oma suosikkilistani on erilainen. 

Satakuntalaiseen kakkoperinteeseen kasvaneena pidän sitkeästä, tiiviistä leivästä. Pehmeän kuohkeat leivät ovat hyviä nekin, mutta vievät harvemmin sydäntäni. Lempimausteeni on kumina, jota käytän paljon sekä leipoessa että ruoanlaitossa. Blogia seuranneet tietävät minun pitävän myös maltaan ja siirapin yhdistelmästä. Leipurinsydämeni sykkii myös kylmään nesteeseen leivotuille leiville, joiden mahtava maku syntyy taikinan hitaasti kohotessa.  

Listan otsikot toimivat linkkinä reseptiin.


1   Kuminaleipä

Kuminaleipä on perheemme perusleipä, jota olen leiponut jo parikymmentä vuotta. Vielä en ole siihen kyllästynyt, eivätkä muutkaan ole valittaneet. Leivässä on mukavan sitkeä, kakkoa muistuttava rakenne ja juuri sopivasti kuminan makua. Leivän päälle voi sipaista pelkästään nokareen voita tai kasata sille lähes mitä tahansa herkkuja – Kuminaleipä on aina edukseen. 

Lisäksi, Kuminaleipä on ensimmäinen leipä, jonka sain päähäni leipoa kylmään veteen. Ajatus oli vallankumouksellinen aikana, jolloin kaikki leivät tehtiin kädenlämpöiseen nesteeseen. Ensimmäistä leipää leipoessani kauhistelin mahtaako hiiva kylmässä vedessä toimia ollenkaan. Hyvin kävi, ja se oli sitten menoa, kun ensimmäistä kertaa maistoin kylmään nesteeseen tehtyä, pitkään kohonnutta leipää. Maku oli vertaansa vailla! Näitä reseptejä löytyy blogista useita. Pitkää kohotusaikaa on turha pelätä. Siellä se leipä valmistuu itsekseen. Varsinaista työaikaa leipä ei vaadi tavallista enemmän.

2   Itkettävän ihana spelttileipä 

Itkettävän ihana spelttileipä olisi listani ylittämätön ykkönen ellei resepti olisi niin uusi. Leivoin leipää ensi kertaa marraskuussa. Ykkösen paikka meni keittiöni klassikolle. 

Speltti on kohtalaisen uusi tulokas jauhokaapissani, mutta olen jo aivan hurmaantunut sen makuun. Tässä ohjeessa se antaa leipään samantapaisen maun kuin hapanjuuri, vaikka leipä ei hapanleipä olekaan. 

 3 Herkkunäkkileipä

Kotona leivottu näkkileipä on nopeasti valmistuvaa herkkua, joka onnistuu vaivatta kokemattomaltakin leipurilta. Ihmettelen jatkuvasti, miksi näkkileipää ei leivota useammin. Ainakin jokaisen teenjuojan pitäisi leipoa näkkäriä. Kupponen kuumaa teetä ja pala kotona leivottua näkkileipää ovat täydellinen yhdistelmä. 

Voin taata, että tätä ohjetta kokeilemalla kotinäkkäristä tulee helposti tapa. Herkkunäkkileipä on sekä oma suosikkini että koko ystäväpiirini himokki. Ystäväni leipoo tätä pari päivää ennen aattoa joulupöytään ja joutuu piilottamaan näkkileivän, jotta sitä olisi vielä jouluna jäljellä.

Herkkusuun ruisvuoka

Tässä ruisleivässä on kaikki maut kohdallaan. Just eikä melkein. Hapanjuureen tehtynä se myös säilyy pitkään, mikä on leivälle aina plussaa.  Herkkusuun ruisvuoka kestää hyvin myös pakastamisen. 

5 Pumpulisämpylät

Pumpulisämpylät kirivät TOP 5 -listalle pehmoisella rakenteellaan, joka on niin ihana, että mainio maku usein jää lähes huomaamatta. Nämä on täydellisiä aamiaissämpylöitä, mutta meillä näitä popsitaan pitkin päivää, kun kaikki salaa hiipivät keittiöön, kun tietävät näitä sieltä löytyvän.


Seuraa blogia Pinterestillä, niin saat omat suosikkisi helposti talteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti